Klikkaa tästä sarjisblogiini!

torstai 14. huhtikuuta 2011

Paulo Moura - Mistura e Manda

Paulo Moura (1932-2010) oli brasialainen klarinetin ja saksofonin mestari. Vaikka hänen isänsä oli ollut marssiorkesterin johtaja, kehotti hän poikaansa opiskelemaan räätäliksi. Vaatteiden parsimisen sijaan Paulo kävi Brasilian "National Music Schoolia" ja esiintyi mm. Brasilian Sinfoniaorkesterin kanssa. Hänestä tuli lopulta ensimmäinen tummaihoinen, joka pääsi ykkösklarinetistiksi Rio de Janeiron kaupunginorkesteriin. Vuonna 1962 Moura esiintyi Sergio Mendesin kanssa New Yorkin Carnegie Hallissa. Molemmat miehet olivat mukana myös samoihin aikoihin ilmestyneellä Cannonball Adderleyn albumilla "Cannonball's Bossa Nova".

Kansainvälistä tunnusta heltisi vasta 1990-luvulla, sillä 1992 hän sai Sharp Awardin vuoden parhaana instrumentalistina. Barnes & Noble puolestaan listasi 1998 ilmestyneen "Paulo Moura e Os Oito Batutas" -levyn vuoden 10 tärkeimmän levytyksen joukkoon. Lopulta 2000 Moura voitti ensimmäisenä maansa edustajana Latin Grammyn.

Tämän kertainen mp3-muotoon sujahtanut Mistura E Manda -albumi on vuodelta 1984 ja antaa hyvän kuvan Mouran tekniikasta ja kyvystä luoda omintakeista musiikkia.

Ei kommentteja: