Klikkaa tästä sarjisblogiini!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Sam Fan Thomas - Makassi Again

Tiistai-illan viimeinen digitointi ja taas kerran jotain aivan muuta kuin kaksi edellistä kasettia;

Sam Fan Thomas on kamerunilainen Makossa/Makassi-muusikko. Tämä tyyli on erittäin suosittua kaupunkimusiikkia kyseisessä maassa. Makassi puolestaan on makossan kevyempi versio ja tämä käsiini jostain eksynyt kasetti onkin nimeltään "Makassi Again". Levy ilmestyi 1988 ja sen jälkeen Sam on tehnyt ainakin kaksi levyä. Luultavasti mieheltä on tullut levyjä kasottain, sillä hän aloitti uransa jo 60-luvun lopulla saaden hitin "Rikiatou". Länsimaissa suurin hetki koitti 1984 levyn "African Typic Collection" myötä.

Afrikkalaisessa musiikissa on jotain ihmeellistä, oli se kotoisin mistä päin tahansa tuota suurta mannerta. Sointu- ja sävelkulut ovat jotain niin erilaista kuin mihin länsimaisen pop-musiikin hapattama keski-ikäinen mies on tottunut. Näitä kappaleita voi kuunnella uudestaan ja uudestaan löytäen niistä joka kerralla jotain erilaista. Toimii tietysti myös tanssimisen suhteen - jalat lähtevät lähes automaattisesti liikenteeseen Sam Fan Thomasin musisoidessa!

Koko levyllä ei ole kuin kolme biisiä ja nimien englanninkieliset käännökset kertovat niiden aiheiden olevan yhteiskunnallisia sekä poliittisia. Sam laulaa tukea sekä Nelson Mandelalle että Fela Anikulapo Kutille- vuonna 1988 Mandela oli jo päässyt vankilasta, mutta oli pitkällä tiellä kohti maansa presidentiyttä.

Oheinen biisi on juuri tältä Makassi Again -levyltä!


Ei kommentteja: